Valmentajat ja toimihenkilöt|HallitusEdustusjoukkue

Seura

Linkkejä

 

Jyväskylän Pallokerho ry

Junioritoimintaa vuodesta 1952

Jyväskylän Pallokerho ry on erityisesti nais- ja tyttöjalkapalloon suuntautunut seura, jonka kilpailullisena tavoitteena on kehittää edustusjoukkueensa tasoa yhä ylemmäksi kansallista huippua ja toimia samalla keskisuomalaisen nais- ja tyttöjalkapallon edelläkävijänä.

Pyrkimyksenä on kehittää edelleen järjestelmää, jossa kortteliliigan kautta ikäkausijoukkueisiimme liittyy paljon innokkaita ja motivoituneita pelaajia. Joukkueissa tapahtuvan suunnitelmallisen ja laadukkaan valmennustyön ansiosta naisten edustusjoukkueemme täydentyy vuosittain lahjakkailla omilla kasvateillamme.

Junioritoiminnan tärkeimpänä lähtökohtana on tarjota mahdollisuus pelata jalkapalloa. Jalkapallo on toiminnassa sekä itseisarvo että väline lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen. Tavoitteena on mahdollistaa kehittyminen hyväksi jalkapalloilijaksi sekä joukkueissa toimimisen kautta opetella toisten huomioimista ja yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista. Mikäli tässä onnistutaan joukkueista syntyy toimintaympäristöjä, joissa jokainen haluaa oppia uutta ja kokee itsensä hyväksytyksi.

Huomioimme toiminnassamme terveellisen ja urheilullisen elämäntavan. Kannustamme huolehtimaan ravitsemuksesta, kehon huollosta ja levosta sekä tarjoamme kaikille JyPK-junioreille turvallisen ja päihteettömän harrastusympäristön.

Jokainen joukkue sopii joukkueensa pelisäännöt Suomen Palloliiton ja seuran laatimien ohjeiden mukaisesti ja sitoutuu noudattamaan niitä sekä toimimaan Reilun Pelin -hengen mukaisesti. Jyväskylän Pallokerho ja sen jäsenet sitoutuvat noudattamaan Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa –sääntöjä

Toimintamme tarkoituksena on herättää rakkaus lajiin, saada lapset ja nuoret innostumaan ja pysymään seuramme toiminnassa mukana, pelaajina, valmentajina, ohjaajina, erotuomareina sekä ennen kaikkea jalkapallon ystävinä.